torstai 17. huhtikuuta 2014

Syreenin mikromonistusoperaatio 900/1500

Tässä eräänä päivänä Lepaalla pääsimme näkemään mitä kasvien mikrolisäys eli laboratoriossa kloonaaminen oikeastaan tarkoittaa. Onpa mielenkiintoista! Ihan sitä "mikro"-vaihetta emme päässeet näkemään, mutta "purkista multaan" -vaiheen sitäkin paremmin. Tässä siis Syringa vulgaris purkkikoossa. 


Laboratoriossa sekoitellaan Agar-ravinnealustageeli, johon siirretään kasvista eristetty solukko tai kasvupiste. Tuo alusta ei valitettavasti oikein kuvassa näy, mutta se on sellaista läpinäkyvää geelimäistä ainetta. Siellä ne pikkukasvit sitten kasvaa, kunnes tulee aika siirtää ne kasvihuoneessa kasvatettaviksi turvealustalle. 

Agarilla pikkutaimeen kasvaneet juuret eivät ole elinkelpoisia pidemmän päälle, joten ne leikataan pois. Syreenin alkutaimeen tarvitaan noin 1,5 cm pituinen verso, joten isommista tulee kaksi. Meidän ryhmämme sai tehtäväksi tuottaa 1500 pikkutainta.


Pikkutaimien kasvualustaksi tuli rahkasammalturve, johon oli sekoitettu perliittiä. Se on tuo valkoinen rae tuolla turpeen seassa. Perliitti tehdään vulkaanisesta kivestä ja se on täysin neutraali aine. Sitä käytetään kasvualustoilla ilmavuuden lisäämiseksi. Toinen hauska puutarhuriaine on vermikuliitti, jota taas käytetään kasvualustoissa sen hyvän veden ja ravinteiden sitomiskyvyn takia. Jäin miettimään näiden sinällään näppärien aineiden ympäristökuormaa… 


No, eteenpäin tarinassa. Leikatut pikkutaimet kastetaan nopeasti juurrutushormoniliuokseen, jossa on mm. kasvin omaa kasvuhormonia nimeltä auksiini. Jälleen konkretisoitui kasvibiologian asiat! Eli kun naapurisi saa omat siemenensä kasvamaan tukeviksi pikku taimiksi, hän luultavasti tuntee sinua paremmin ravinteet ja kasvien hormonit. Juurrutushormoniaineita voi ostaa ihan tavallisista puutarhakaupoista. Mutta ehkä itse miettisin ennemminkin ne ravinneasiat kuntoon. Ei se kasvikaan ilman ruokaa kasva! Ilman hormonipistoksia saattaa pärjätä.


Pikkutaimia täytyy käsittelyn ajan säilyttää vesipurkissa ja kastella koulimisen jälkeen hyvin, koska pikkutaimille ei kehity samanlaista vedensäätelyjärjestelmää kuin "normaalisti" kasvaneilla kasveilla. Ne siis kuihtuu ja kuivuu nopeasti.

Eli vesipurkissa olevien pikkutaimien juuri leikattu alaosa kastetaan hormoniliuokseen 3 sekunnin ajaksi ja sitten pistetään pinseteillä kasvualustaan. Siellä se sitten kasvattaa itselleen uudet juuret ja matka alkaa kohti jonkun syreenistä haaveilevan pihaa.


Minä itse karkasin kesken työn muihin hommiin, mutta kuulin jälkikäteen, että 1500 pikkutaimen tavoitteesta jäätiin aika tavalla. 900 pikkusyreeniä jäi kasvihuoneelle voimistumaan. Täytyy käydä joskus katsomassa miten taimet jaksaa…

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti